Eli joo nyt pääsen vihdoin kirjoittamaan kunnolla kun tosiaan oli tuo työharjoittelu mikä vei kaiken ennrgian niin ei oikeen jaksanut päivän jälkeen tehdä mitään kun herätys kahdenviikon aikana oli puoli viisi :D menin kyllä mummolle ja papalle vielä nukkumaan muutamaksi tunniksi. Olin siis VeljeksetWhalstenilla ja oli ihan kivaa :) tei kaiken näkösii pikkujuttuja ompelimon puolella, nahka ja varastopuoella, ja tein inventaarioo myymälänpuoella. "siivosin" prodeerauksia ompelimon puoella kun whalstenilla teetetään ravikisoihin ja treeneihin asuja niin niihin tulee yhteistyökumppaneiden logoja niin niistä leikkasin just jotain ylimääräisiä lankoja ja kangasta. Vein vanhan kuvaston juttuja pois ja toin jotain uutta tilalle:D Aamu alkoi yhdeksältä ja loppui kolmelta,aika meni tosi nopiaan eikä sitä huomannu että oli istunut jo jonkun 3tuntia tekemässä jotain tiettyä juttua :D
 |
| sunnuntaina olin kisahoitajana :3 Jellee oli niin hienokoulukisoissa |
 |
tässä tein otsapannoista inventaariota, tekisi niin mieli ostaa jelleelle tommonen
suomilippu otsis |
 |
| tämmöisiä siis leikkasin |

Torstaina olin ratsastustunnilla ja meillä oli reetta opettajan ja menin silla nimisellä tammalla, se on niin positiivinen hevonen :3 Aina lähdössä tunnille korvat tötteröllä ja haluaa miellyttää ratsastajaansa parhaansa mukaan, tunnilla tehtiin alussa loivia avoja mutta silla oli päättänyt että hän on oikein kouluratsu ja teki aika "jyrkkiä" avoja vaikka omat avut ei edes olleet edes kovin voimakkaita. Ja tehtiin näitä avoja ravissa ja silla meni niin kivasti, alettiin tämän jälkeen tekemään sellaista että ravattiinpitkät sivut ja kulmat käynnissä ja maneesin lyhyilläsivuilla ravivoltti.
 |
| tässä kisapuku suunnitelma |
Näiden jälkeen mentiin pääty-ympyrälle ja mentii harjoitusravia ja pääty ympyrän keskellä tehtiin ravivoltti ulospäin, tässä kohtaa opettaja huusi että mä en saa keskittyä nyt mihinkään muuhunkuin siihen et mä pidän nenän ylhänä ja polvet irti polvituista xD Uhkasi jossainvaiheessa myös sen että jos se nenä ei pysy niin sitoo ponnarista hevosen häntää kii :DD ihan paras kyllä toi opettaja. Ja lopussa mentiin pääty ympyrällä laukkaa sillain osastossa. Eli osaston ensimmäien nosti laukan ja laukkasi jonon perään ja tässä välissä piti ehtiä asettaa hevonen oikealle ja sanoa hep kun toinen voi lähteä. Toiseen suuntaan silla oli ihan superhyvä mutta toiseen suuntaan laukka oli vähän takkuavaa,olikin jo loppuravien aika ja (taas :D) reetta uhkasi tosin tällä kertaa siitä että jos se mun sisä käsi ei mee kiireenvilkkaa eteenpäin se leikkaa sisäohjan poikki xDD mä olin vaa ihan hölmönä et "ai puhuksä mulle" :DD sit kun se käsi meni eteenpäin niin reetta sano et kato hevonenkipäätti alkaa menemään muodossa.
 |
laittelin ravisuitsiin tämmöisiä W korva koristeita :D
tai sillä nimellä niitä ainakin
kutsuttiin |
Ehkä tässä oli nämä jutut tältä kerralta. Nyt tällä viikolla en ole menossa omalle tunnille kun äiti iltavuorossa niin menen lauantaina, ensiviikolla olis perjantaina temosen olgan estevalmennus niin siitä sais ehkä kuvia jos joku tulee kuvaamaan.
-Katja
Ps:oisko kellään ideoita miten saada SONY VEGA:sin videot sellaiseen muotoon että saisi ladattua youtubeen koska olis Kemppaisen Minnan kouluvalkusta video valmismutta en osaa muuttaa videon muotoa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti