Heippa, mulla oli keskiviikkna kemppaisen minnan kouluvalmennus ja menin jelleellä,kaikki väri suikun pojat tunnilla :D kun jelleellä on kaksi puoliveljeä, samat isät mutta ne kaksi puoliveljeä on niinku oikeesti sisarukset. Jelleen emä on Ruusun nuppu ja TuplanTiikerin ja TuplanTitaanin emä on Tuplan Muistotar. Eli kaikki kolme jyrä mammuttia oli paikalla. Aloitetiin valkku tekemällä toiselle pitkälle sivulle volttia ja siinä asetusta sisään, ja toiselle pitkälle sivulle loivaa avoa mikä ei onnistunut mielestäni oikeasti ollenkaan, vaikka muutama pieni hyvä avopätkä tulikin. Mutta jellee oli tosi huono vasempaan kierrokseen. Ei taipunu juuri ollenkaan, mutta oikeessa kierroksessa meni oikeinkin nätisti, minna oikein ihasteli jelleetä :3 tätä siis tehtiin kumpaakin suuntaan
Ravissa tehtiin myös avoja ja voltteja, eli samaa kuin käynnissä monet varmaan ajattelee että se on helppoa, se olisi käynnissä helppoa mutta rasvissa tekeminen oli jo astetta haastavampaa. Hyviä pätkiä tuli oikeessa kierroksessa mutta jellee on on niiin kankee vasempaan kierrokseen että ei meinannut taipua yhtään. Laukan nostoista sen verran että hyväku laukan sai nostettua ja pidettyä yllä kun se oli niin (taas) kankee. Eli teimme kananmunan muotoisen "voiko sitä kutsuavoltiksi?" öö ei oikeastaan, pääty ympyrä tai sillain että käännetään suurinpiirtein keskeltä kenttää kuin voltti mutta että hevonen pitää saada suoristettua ja jatkaa matkaa kuin kesihalkaisijalla, tätä tehtävää on aika vaikee selittää. Minna sitten päätti että kun jellee ei taivu yhtään vasemmassa kierroksessa niin tultiin oikeessa suunnassa keskihalkaisijalle c päädystä ja keskellä eli jossain i:n kohdilla tehtiin voltti oikealle siten että menee uralle asti ja kun tullaan keskihalkaisijalle niin tehtiin heti voltti vasemmalle. Ja tätä voltti tehtävää tehtiin muutamaa kertaa peräkkäin ja kokoajan siis harjoiusravissa| on se vaan söpö <3 |
| poni on sillee mitäh? puhuttekste musta xD |
Onko kellään käynyt yhtälailla kommelluksia esteiden hyppäämisen kanssa?
kertokaahan niitä tonne kommentteihi :)
-Katja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti