tiistai 8. tammikuuta 2019

mitähän ovat yhteiskuntataidot? part 1

Heipparallaa vaan taas pitkästä aikaa ja tänään pohditaan mitä ovat yhteiskuntataidot sekä mitä niillä kuuluisi tehdä?!

Kansalaisen perusoikeudet sekä velvollisuudet:1:
suomen kansalaisuuden saa esimerkiksi suomeen syntyneet lapset joilla on suomalaiset vanhemmat, suomen kansalaisuuden voi saada ulkomailta muuttaneet kun ovat asuneet 6v suomessa(pohjoimaalaisille riittää 2v) kaksoiskansalaisuuden voi saada lapselle(adoptoiduille) sekä myös biologisille vanhemmille. Ehtona kansalaisuuudelle kielitaito, ei rikoksia, side suomeen sekä elanto.

Perus oikeuksiin kuuluu
*oikeus elämään,
*vapauteen ja omaisuuteen,
*tasa-arvoon,
*sananvapauteen,
*liikkumisen sauteed
*uskonnon vapauteen sekä yksityiselämän suojaan
* kokoontumis ja yhdistymisvapauteen.
*Oikeus maksuttomaan perusopetukseen
*oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin 
* oikeus sosiaaliturvaan
*oikeus äänestää sekä asettua ehdolle valtiollisissa vaaleissa

Kansalaisen velvollisuuksiin kuuluu: 
*auttamisvelvollisuus hätätilanteissa  
*lakien noudattaminen
*oikeudessa todistaminen 
*verojen maksu


Ikä tuo vastuuta ja velvollisuuksia
*oikeustoimikelpoisuus 18-vuotiaana 
** oikeustehdä laillisesti sitovia päätöksiä (lapsilla ja nuorilla on vajaa oikeustoimikelpoisuus ja vähemmän oikeuksia kuin aikuisilla) 
*rikosoikeudellinen vastuu alkaa 15-vuotiaana 
*vahingonkorvausvelvollisuus koskee myös lapsia!

Tasa-arvo ja syrjintäPerustuslaki turvaa kaikille tasa-arvon ja kieltää syrjinnän
-Tasa-arvon toteutumista valvovat mm.
  • Tasa-arvovaltuutettu
  • Yhdenvertaisuusvaltuutettu
  • Työpaikoilla työsuojeluvaltuutettu


Suomen kansalaisuuteen liittyy joitakin oikeuksia ja velvollisuuksia, joita Suomessa asuvilla ulkomaalaisilla ei välttämättä ole.
Oikeudet
  • oikeus saada Suomen passi
  • oikeus saapua Suomeen ja kieltäytyä luovutuksesta toiseen maahan
  • oikeus äänestää presidentin vaalissa, eduskuntavaaleissa ja kansanäänestyksissä, jos on täyttänyt 18 vuotta
  • oikeus asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa, jos on täyttänyt 18 vuotta
  • mahdollisuus tulla valituksi sellaisiin valtion virkoihin, joihin täytyy olla Suomen kansalaisuus
  • EU-kansalaisen oikeudet, kuten vapaa liikkuminen ja työnteko EU:n alueella ja oikeus äänestää ja asettua ehdokkaaksi EU-vaaleissa.

Hyvinvointivaltio suomi (niinsiiismikä?!!) :2: 

Hyvinvointi valtio toiselta nimeltään sosiaalivaltio on valtio, jossa keskusvallalla on keskeinen rooli kansalaisten elintason ja toimeentulon varmistamisessa. Hyvinvointivaltio nimitys lienee tullut siitä,että kaikille kansalaisille taataan hyvät hyvinvointipalvelut riippumatta siitä pystvätkö, haluavatko vai jaksavatko nämä tehdä töitä. Nykyään puhutaan myö hyvinvointi yhteskunnasta, jossa kansalaisten hyvinvoinnin edistäminen nähdään myös kolmannen sektorin tehtäviin tai ainakin sillä on merkittävä rooli. Suuri osa yhteiskunnan järjestettäväksi säädettävistä tehtävistä on myös nykyään kuntien vastuulla. 

Hyvinvointivaltiossa pyritään takaamaan perustasoinen hyvinvointi tarjoamalla näille tiettyjä palveluja ja etuuksia. Suomalaisessa yhteiskunnassa on kansainvälisestikin vertailtuna laadukas koulutus-(omasta mielestäni koulutus taso laskenut rajusti viimevuosina kaikilla aloilla)  ja terveydenhuoltopalvelut. Meillä taataan myös perustoimeentulo. Esim. asunnottomia on äärettömän vähän ja usien nämäkin ovat itse jättäytyneet pois sosiaalihuollon piiristä.


Ihmiselämässä on vaiheita, joiden aikana hän ei kykene hankkimaan itselleen riittävää elantoa tai pitämään huolta itsestään. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi sairaus, työttömyys, lapsen syntymä, työkyvyttömyys ja huoltajan menetys yms.  Hädän hetkellä valtio auttaa sosiaalietuuksien kautta. Julkisen vallan tarjoamia tukimuotoja ovat esimerkiksi opintotuki, lapsilisä, asumistuki ja toimeentulotuki.(itselläni tällä hetkellä opintotuki, tulevaisuudessa luultavasti toimeentulotuki ennen vakituista työpaikkaa
tälläinen pläjäys syntyi tästä 🤔 teen tästä vielä ainakin toisen osan kun muuten tulisi niin pitkä 

❤Katja(ps en tiiä mitä noille superpikku teksteille tapahtu kun yritin muokata monta kertaa normaalin kokoiseksi ei se vaan toiminut 🤦‍♀️)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti